tätä kukaa lue kuitenkaa = mä voin ihan vapaasti kertoo kuin paskalta musta oikeesti tuntuu, koska ketään ei kiinnosta.
ei vaa yksinkertasesti oo tuntunu näi kamalalta näi pitkää varmaa pariin kuukautee, emmä pitkään aikaa oo kelannu, et olis aika vitun jees vaa kuolla... luovuttaa.
mikää ei tunnu enää miltää. joku vajaa kuukaus sitte taas nilkat auki, ei tuntunu miltää.. viilsin syvemmälle. sattu, muttei se auttanu. must tuntuu, etten mä silti voi lopettaa..
mä tajusin täs vähän aikaa sit, että mun on pakko tehä mun ulkonäölle jotain. 40 kiloo on mun tavote. yhteensä kymmene kiloo laihempi, sit oon toivottavasti tyytyväine.
ehkä mulla oikeesti on kaksisuuntainen mielialahäiriö, niinko se psykiatri veikkas.
vois ainaki yrittää uskoo, et kaikki on kohta taas ok. mut ei siinäkään ois mitää järkee, koska tää paska palais kuitenki.
kai mä yritän vielä. yritän leikkii, et oon ok.
okei, emmä enempää selitä.
jos tän joku jumalauta lukee, emmä tällä huomioo hae. jos mä hakisin, ni enköhä mä laittas tän minne tahansa julkisempaa. mut vittuuko mä niin säälittävä olis.
unohtakaa.
mä kuitenki varmaa poistan tän kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti